BLACKBITCH´S BOOGIE NIGHTS

BLACKBITCH´S BOOGIE NIGHTS
Ettan

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Vuosi 2012 Ettanin elämässä on ollut tapahtumia täynnä. . kuten esimerkiksi riekkumista maaseudun rauhassa Inkoossa.



Alkuvuodesta Eemeli hoiti tarmokkaasti Nannyn tehtäviä hoiten Bella-mamman helmikuussa pyöräyttämiä Blackbitch´s L-pentuja.






Alkukeväälle odoteltu kiima ilmaantuikin vasta huhtikuulla jotenka suunnitelmat tiukasta alkukisakaudesta menivät uusiksi.

Kunto Ettanilla oli kuitenkin hyvä jotenka heti kun vain pöksyistä päästiin käytiin Otalammen Kuoppamestaruuksissa vähän kokeilemassa koppilähtöä ja sitten olikin jo kisaa tiedossa.

Ettan aloitti kisauransa Hyvinkään maastoissa tullen kovassa seurassa hienosti kuudenneksi. Sitten seurasikin ratakisa.


Ettan debytoi tosi hienosti Hyvinkään kisoissa toukokuussa. Sijoitus ja aika eivät päätä huimanneet mutta juoksu oli ehjä ja hieno. Tästä oli muutaman kisan jälkeen hyvä jäädä kotiin toipumaan niistä "naisten jutuista" ja etsimään lihaksia uudelleen.


Kunnon palauduttua Ettan starttasi Tampereen seudun maastoissa Kaanaassa ja valitettavasti loukkasi oikean takapolvensa jo alkuerässä eikä voinut juosta finaalia. Ortopedin tutkimuksissa todettiin trauma oikean polven nivelsiteessä ja näinollen kisat tältä kaudelta jäivät noihin muutamaan alkukauden koitokseen.

Ettanin polvi on lähtenyt hyvin parantumaan ja toiveissa onkin että ensi kaudella olisimme jälleen mukana harrastamassa tervein kintuin.

Kiitos kuvista: Sakari Lampola ja Anna Aalto!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti